perjantai 29. joulukuuta 2017

Lisävelka 679 200 euroa

Jämsän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 13.12.2016 § 70 Himoksen voimassa olevan osayleiskaavan 2001 muutoksen 2-4 / osa 1.

Samalla valtuusto on hyväksynyt muutosalueella olevan Patalahden golfkentän asemakaavan muutoksen siten, että sen alueelle tulee lisää rakennusoikeutta 5.660 kem2, mitä on jo aiemmin sovittu golfkentän alueen kaupassa ja valtuuston 25.04.2016 päätöksessä.

Kaupunginvaltuusto, 25.04.2016 § 24 Salavatien lisäosan rakentaminen

”Yhtiön osti Golf alueet kaavoittaakseen alueelle lisärakennusoikeutta. Tältä osin kaavaluonnokset ovat olemassa, kaavoitus korvauksena yhtiö maksaa kaupungille 120 €/kem2 indeksiin sidottuna, kokonaisuutena on alustavassa luonnoksessa rakennusoikeutta 5.660 kem2. Kaupunki puolestaan jatkaa Salavantietä noin 210 metriä, jonka kustannusarvio on 220.000 euroa. Kaupunki myös parantaa tien rakentamisella esityslistan liitteen mukaisesti omaa vakuuttaan, joka sijaitsee rakennettavan tien päässä. Jatko-osa Salavantiestä ja Vahveron sekä Haperontie tehdään normaalein maankäyttösopimuksin. Näiden maan käyttösopimusten vakuusasiat ratkaistaan samassa yhteydessä.”

Kaupunki on jatkanut Salavantien ja sen yhteyteen kunnallistekniikan, eli on muodostunut lisävelka (5 660 kem2 x 120 €/kem2 = 679 200 €), mitä ei ole mihinkään kirjattu, eikä ole ollut jatkopäätöksien laskelmissa mukana.

Salavantien jatko-osalla on siis jo nyt kaupungin päätöksen 25.04.2016 mukaan rakentamat vesi- ja viemärijohdot valmiina odottamassa asemakaavamuutosta.

Tuleeko Patalahden golfkentän asemakaavan muutos milloin vireille, että kaupunki saa sen tuomista lisärakennusoikeuksista 697 200 €, jotka ovat hyvinkin tärkeitä tuloja ja vastineita Patalahden golfkentän asemakaava-alueelle kaupungin panostuksista?

Jämsän matkailua tulee kehittää kaikkien toimijoiden kesken tasapuolisesti eikä niin, että yksi toimija asetetaan parempaan asemaan.

Ei kommentteja: