perjantai 17. marraskuuta 2017

Bioinduktiosilmukka

Jämsänjoen rannassa on hieno kävelyreitti. Seppolan satamasta kun suuntaa pimeällä kohti kansanopistoa, niin Tippakujan kohdalta alkaa uusi valaistus jatkuen aina Talvialan satamaan saakka. Valaistusta on lisätty noin 400 m matkalta.

Uusi LED -valaistus kirkastuu, kun ohittaa ensimmäisen valotolpan. Metallipintaisen tolpan kyljessä ei ole sensoria, joka tunnistaisi ihmisen. Myöskään tolpan päässä ei ole infrapunasensoria. Maahan on laitettu bioinduktiosilmukka. Tekniikka on aivan uutta hightech:ä. Se tunnistaa ihmisen - lihaksen ja läskin määrän. Jos lihasta on paljon, niin on todennäköistä, että liikkuja liikkuu nopeasti ja valot ovat vähemmän aikaa kirkkaasti päällä. Ja runsas läskin määrä aiheuttaa sen, että valot ovat kauemmin päällä.

No ihan kaikkeen lukemaansa ei aina kannata uskoa.

Mutta rantareitti on kokenut valaistuksen ja valot kirkastuvat ohi mennessä ensimmäisellä tolpalla -  Iso kiitos, upea reitti myös pimeään aikaan.


Ei kommentteja: