torstai 19. lokakuuta 2017

Isojärvi - Heretty-Vahterjärvi-Lortikka-Heretty

Aamulla alkoi Isojärven patikointi Heretyn kämpän parkkipaikalta klo 8.30. Reitti kierrettiin vastapäivään. Aluksi suuntasimme itäiselle reitille kohti Hevosjärveä. Polut olivat liukkaita, märkiä ja kuraisia. Hevonjärven pinta oli normaalia korkammalla. Sieltä suuntasimme kohti Vahterjärveä. Kuorejärven kohdalla pitkospuut olivat veden vallassa ja ne kelluivat vedessä. Tukikepin avulla pääsimme pitkospuita pitkin. Pitkospuiden päällä kävely tarkoitti, että nilkkaan saakka tarvoimme vedessä monessa kohdin.

Mutkalammin jälkeen oli hienoja puroja pitkin matkaa aina Vahterjärvelle saakka. Jokapuolella lorisi purot. Laavulla Vahterjärvellä paistettiin perinteiset retkimakkarat ja syötiin muita eväitä.

Matka jatkui Lepolammen kautta Lortikkaan. Lepolammella oli erittäin hienot vihreät värit lammen laitamilla. Muilla järvillä oli perinteisiä syksyn kelta-ruskeita sävyjä. Lortikassa majava oli tehnyt tekojaan. Järven itärannalla oli paljon majavan talttaamia puita. Täytyi todeta, että varsin ahkera veikko on ollut. Majavan pesä sijaitsee Yläisen Lortikan koillisrannalla. Useampi kuutio puuta ja maata on uutterasti kasattu tulevaa talvea varten pesäksi.

Lortikan jälkeen suuntasimme Lortikanvuoren yli. Maisemiltaan Lortikanvuori on yksi hienoimpia kohteita koko Isojärven kansallispuistossa. Jylhyys ja karuisuus on tunnusleimaista. Sieltä matkamme jatkui kohti Herettyä niin sanottua metsämiesten pyörätietä myöten.

Matkaa reitille kertyi 12 km ja aikaa kului noin 5,5 h. Ajomatkat pitää lisätä siihen päälle. Kaikki pikkupolut, kielekkeet ja muut kivenkolot tuli tutkittua.

Syksy on ihmisen parasta aikaa liikkua luonnossa. Kaiken kukkuraksi hirvikärpäsetkin olivat lentokyvyttömiä ja kohmeessa. Aurinko paistoi silloin tällöin ja lämpötila oli viiden kuuden asteen paikkeilla.

Kaiken kaikkiaan jälleen hieno patikointireissu.

Nyt täytyy ruveta uusia koitoksia suunnittelemaan.



























Ei kommentteja: