maanantai 3. lokakuuta 2016

Lehmäkauppojen yritys Himoksessa 10 -vuotta sitten

Kymmenen vuotta sitten kaupungin maiden kylpyläprojekti oli amassa vaiheessa, kuin nyt Tobermore Oy:n maiden kylpyläprojekti. Nyt vuonna 2016 kylpylän kaava on ollut ehdotusvaiheessa nähtävillä ja tulossa valtuustoon päätettäväksi loppuvuodesta.

Toivottavasti nyt asiat menee loppuun asti paremmin, kuin kymmenen vuotta sitten!


Kymmenen vuotta sitten 2006, Himottu vuori historiikin mukaan, jo ensimmäiset kaavaneuvottelut olivat hurjat sekä pahaa enteilevät.

Suora lainaus Himoksen historiikin sivulta 203.

- - -
Märkä rätti Himosvuori Oy:n kasvoille

Kaksi päivää HCR:n vierailun jälkeen, keskiviikkona 7. kesäkuuta 2006, YIT:n Marko Oinas ja Pasi Vanhainen tulivat Himoksen toimistoon esittelemään kylpylähotellin asemapiirustuksia ja kertomaan kaupungin muuttuneesta asenteesta, jonka mukaan rinneyhtiön vuokraamille VU-1-alueille voi rakentaa vain hissejä ja valvontakoppeja. ”Eikä teidän tarvitse esitellä omia suunnitelmianne”, miehet totesivat.

Tieto oli Juhani Ojalalle ja Päivi Kuokkaselle täysi šokki ja märkä rätti päin naamaa. Toimitusjohtaja Pitkäniemi istui aivan hiljaa Himosvuori Oy:n suunnitelmat käsissään, kun taas hallituksen puheenjohtaja Ojala totesi, että kyse olisi kaupungin puolelta sopimusrikkomuksesta ja sellainen johtaisi oikeusjuttuun vuokrasopimuksen ehtojen mukaan.
- - -

Niinhän siinä sitten kävi, että Himosvuori Oy vaati oikeudessa kanteella sellaistenkin vuokrasopimuksen optioalueiden vuokraamista, mihin kylpylän asemakaava rinnealueen puolella osoitti rakennusoikeutta.

Ja sitten jatketaan Himoksen historiikin sivulta 206.
- - -
Lehmänkauppojen valmistelua

Jämsän tekninen lautakunta käsitteli 24. elokuuta 2006 alustavaa luonnosta Himoskylän asemakaavasta. Kaavoituksen kiireellisen käsittelyn takia asiakirjat valmistuivat vasta kokouspäivänä. Nähtävillä olon jälkeen lautakunta lähetti luonnoksen 21. syyskuuta kaupunginhallitukselle, joka 4. joulukuuta pyysi ehdotukseen viranomaislausunnot ja päätti keskeyttää kaavan käsittelyn alueen tulevaisuutta koskevien neuvottelujen ajaksi.

Kaupunginjohtaja Pentti Asunmaa otti syksyllä 2006 uudestaan esiin suunnitelmansa jakaa Himoskylän asemakaava kahteen osaan ja ehdotti Keijo Pitkäniemelle Ylä-Himoksen tulevaisuuden hahmottelua niin, että aiemmin alkukesästä ilmenneet kaupungin ja rinneyhtiön väliset erimielisyydet vuokra-alueelle rakentamisesta voitaisiin poistaa ja Himosvuori Oy:n edut ottaa huomioon. Kaupunki oli lisäksi muuttamassa uuden luonnostelussa olevan osayleiskaavan VU-1-merkinnän kaavamääräystä hiihtokeskuskehittämisen kannalta huonoon suuntaan. Joulukuun alussa Pitkäniemi oli sitä mieltä, että puheiden rinnalle tarvittaisiin kirjallinen muistio. ”Tiedän, että eri osapuolet pelkäävät kylpylän kohdalla VU-1 vapaan merkinnän puolesta – muualla ei niinkään. Pelkäävät, että rakentaminen äityisi kylpylän kohdalla liian tehokkaaksi ja pilaisi ympäristön”, hän raportoi 2. joulukuuta yhtiön omistajille Ojalalle ja Kuokkaselle.

Pitkäniemi toisti 8. joulukuuta Asunmaalle rinneyhtiön vaatimuksen saada tukirakennus Keski-Himoksen alaosaan uusien rinteiden juurelle. Kaupunginjohtajan mukaan sellaisesta kiinni pitäminen johtaisi Himoskylä-hankkeen kaatumiseen, koska kylpylän kohdalla ei ollut mitään liikkumavaraa. Pitkäniemi totesi, että niin siinä valitettavasti sitten käy. Pian Asunmaa muistutti laskettelukeskuksen tuottamasta ympäristökuormasta ja varoitti, että sellainen voi kääntyä riitojen jatkuessa rinneyhtiön maksettavaksi. Päivi Kuokkanen kokee kaupungin tarjousten olleen lehmänkauppojen valmistelua. Himoskylän yläosasta luvattaisiin paljon, mutta alhaalta ei annettaisi mitään, vaikka voimassa olevan osayleiskaavan kaavamerkki VU-1 ja kaavamääräys ovat samat ja vuokrasopimuksessa sallitaan rakentaminen.

- - -

Niin siinä sitten valitettavasti kävi, mitä rinneyhtiön toimitusjohtaja Pitkäniemi kaupunginjohtaja Asunmaalle toteamuksessaan pelkäsi, vaatimuksesta kiinni pitäminen johti Himoskylä -hankkeen kaatumiseen.

Toivottavasti vahingosta ollaan nyt viisastuneita.