Kelventeen harjulehdoista mäntykankaille
Useiden Kelventeen suppien pohjat ovat soistuneet. Yksi supista on muuttunut pieneksi lammeksi. Muutamaa avointa nevalaikkua lukuunottamatta soistumat ovat pieniä rämeitä, joiden valkoisina kukkivat suopursut tuoksuvat yhtä huumaavina kuin suuremmillakin soilla. Harjun lakialueet ovat veden huuhtomattomina säilyttäneet maaperässään ravinteet, joten Kelventeen rehevimmät metsät - kuivat harjulehdot - löytyvät harjun laelta. Pääpuulajina lehdoissa on mänty tai kuusi, lehtipuustoa edustavat koivu, haapa sekä paikoin varsin runsaanakin kasvava lehmus.
Lehtojen pohjalla kukkivat sinivuokot, kielot, ja ahomansikat kuusama- ja taikinamarjapensaiden ympärillä. Silmiinpistävää on nätkelmien sekä virnojen runsaus. Siellä täällä silmä tavoittaa kauniin metsäruusun, hempeän punaisena hohtavan näsiän tai varjossa viihtyvän sudenmarjan.
Kelventeen rinteillä, noin sadan metrin korkeuskäyrällä kulkevien muinaisrantavallien alapuoliset metsät ovat harjulle tyypillisiä, karuja mäntykankaita. Ennen puiston perustamista niissä on harjoitettu metsätaloutta, josta kertoo puuston tasaikäisyys. Harjukasvien kirjo on silti edustava. Puolukka- ja poronjäkäläkasvustojen keskellä tuikkivat kelta- ja sarjatalvikkien kukinnot, häränsilmien keltaisina hohtavat silmät sekä kissankellojen siniset kukkaryhmät. Kuivissa kangasmetsissä yleisen kangasmaitikan keltainen kukinta hallitsee harjujen alarinteitä heinä-elokuussa.
Himos
